Syksyllä 2021 puhaltavat uudet tuulet. Nettisarjakuvani Kuolleiden puutarhojen ensimmäinen osa “Unten kaupunki” näkee päivänvalon Pokuton kustantamana. Kyseessä tulee olemaan värillinen, noin 150 sivua pitkä pehmeäkantinen albumi. Kuolleet puutarhat on nuorille ja aikuisille suunnattua fantasiaa. Sen hengenheimolaisia ovat mm. Jeff Smithin Luupäät -sarja, sekä 80-luvun kauhufantasia. Seuraavaksi lyhyt sarjakuvan kuvaus juonesta niille, ketkä eivät ole vielä Kuolleisiin puutarhoihin tutustuneet.

UNTEN KAUPUNGIN TARINA

Koko elämänsä Flar on ollut äitinsä tavoin unennäkijä. Unet ovat olleet hänen ilonsa ja taakkansa, ja nyt ne ovat johdattaneet hänet halki erämaiden mystisen kaupungin porteille; unohdetun Gijonin kaupungin, joka seisoo unten virrassa. Flar uskoo löytävänsä Gijonista vastaukset mielessään velloviin kysymyksiin ja keinon ymmärtää uniaan, sekä oppia niistä.

Kaupunkia hallitseva Unten temppeli ottaa matkalaisen vastaan ilolla ja hyväksynnällä luvaten auttaa miehen tiedonjanon tyrehdyttämisessä paljastamalla unten virran salat. Kaiken huipuksi Flar tapaa kaupungissa mielensä tuotokseksi luulleensa unioppaansa, rakkaan ystävän, joka on johdattanut häntä oikeaan suuntaan lapsuudesta saakka.

Flar iloitsee saavutettuaan määränpäänsä, mutta saa pian huomata, ettei kaikki Unten kaupungissa ole sitä, miltä näyttää. Kaupungin muurit kätkevät taakseen synkkiä salaisuuksia ja jokin pimeä voima tuntuu pitävän paikkaa otteessaan. Flarille valkenee lopulta, että hänen matkansa pää onkin sen alku.

Niille, ketkä ovat seuranneet sarjakuvaani netissä, on Kuolleiden puutarhojen maailma tuttu. Tämä julkaisu sisältää kuitenkin tarinan uudelleen piirrettynä ja täysissä väreissä. Näin ollen myös vanhat lukijat löytävät varmasti tarinasta jotain uutta ja mielekästä.

Kuolleet puutarhat 1: Unten kaupunki julkaistaan syksyllä 2021. Pysykää kuulolla!

Voit seurata albumin julkaisun edistymistä somessa: Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *